Muutimme asumaan Vieremän kirkonkylälle neljännesvuosisata sitten. Kun ajelimme pimeässä kotiin, miehelläni oli usein tapana sanoa kirkonkylän valojen alkaessa kajastaa ”Betlehemin valot näkyvät.” Noista sanoista tuli hyvä mieli. Pimeän keskellä pieni kotikylä tuntui turvalliselta, valoisalta ja lämpimältä.

Syksyn ja talven lähestyessä, valon merkitys muuttuu yhä tärkeämmäksi. Sytytämme kynttilöitä tuomaan tunnelmaa ja korjaamme rikki menneitä lamppuja nähdäksemme paremmin. Päivän evankeliumissa (Matt. 5: 13 - 16) Jeesus sanoo: ”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä eikä lamppua panna vakan alle vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille.”

Me olemme valon kantajia sinne, missä valoa tarvitaan. Ruotsalainen piispa ja kirjailija Martin Lönnebo kirjoittaa mielestäni osuvasti tästä asiasta. Hän kuvaa kirjoittaneensa ilosta vain vähän ja uskoo tehneensä siinä oikein, koska kirjoitukset ilosta eivät tuo juurikaan iloa elämään. Onnen kuvaileminen ei välttämättä saa kuulijoiden silmissä onnellisuutta aikaan. Mutta Lönnebo toteaa, että jos saa joskus armon jakaa toisen kanssa kaipuun ja surun, voi käydä niin, että lähimmäisen katseeseen syttyy valo. Meitä varjojen maassa kulkijoita on paljon. Jos joku elämäntiellä kompuroiva tarvitsee valoa, emme saa laittaa lamppuamme vakan alle. Kun saa jakaa toiselle kipunsa ja huolensa ja tulee kuulluksi ja vastaanotetuksi, se avaa toivoa hämärään.

Jeesuksen kasvot loistivat kirkkaimmin ristillä, suuren kärsimyksen keskellä. Tuolla hetkellä hänessä ei ollut mitään ruumiillista kauneutta tai ylevyyttä. Jeesuksella oli valolle vain yksi lähde, Isä Jumala. Se lähde heijasti hänen kasvonsa ja ruhjotun olemuksensa yhtä ihaniksi ja loistaviksi kuin aurinko. Meissä jokaisessa on tämä sama valon lähde. Jumalan kuvaksi luotuina ja lunastettuina heijastamme Hänen valoaan. Tämä syvin valon lähde on ehkä piilossa, emmekä useinkaan tiedosta tätä taivaallista valoa itsessämme. Mutta se on olemassa ja se on sitä aidointa itseämme. Annetaan tämän rakkauden valon loistaa keskellämme. 

Seija Koivusalo
sairaalapastori
Iisalmen seurakunta