Vuosia sitten lensin Indonesian yllä kohti Australiaa Cathay Pacificin koneessa. Jossain vaiheessa höristin korviani ja kyselin mielessäni, että mahdoinko kuulla oman nimeni äsken koneen kaiuttimista. Sitten ajattelin, että kenelläpä näin kaukana kotoa minulla asiaa voisi olla. Kun kone sitten laskeutui määränpäähän, ilmeni että matkalaukkuni ei ollutkaan ehtinyt samaan koneeseen. Tämän kertoi heti siinä putken alkupäässä mies, jolla oli paperilapussa minun nimeni. Nimeni oli sittenkin taidettu lausua tuossa koneessa, tosin omituisesti ääntäen.

Joskus pientä hämmennystä on tuottanut, jos etunimikaimoja on ollut paikalla yksi tai jopa useampia. Pomppaan pystyyn kun nimeni sanotaan, ja hetkessä istahdan alas tajutessani, ettei kyse olekaan minusta.

Kuulemme tai luulemme kuulevamme, että joku ”huutaa” meidän peräämme. Ja kun tajuamme, että kyse onkin jostain toisesta, kohautamme hartioitamme ja jatkamme matkaa.

Tänään on ystävänpäivä. Hädässä ystävä tunnetaan, sanotaan. Tutussa laulussa kysytään: ”Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän?” Mikä on ero ystävän ja lähimmäisen välillä? Ainakin se ero on, että me olemme kaikki toistemme lähimmäisiä, mutta emme me kaikki ole toistemme ystäviä. Lähimmäiseksi synnytään, ystäviä valitaan. Mutta olipa tuo toinen sitten, lähimmäinen, ystävä, rutiköyhä, upporikas, maahanmuuttaja, turvapaikanhakija tai vaikka ylipainoinen tai anorektikko, on hän ennen kaikkea ihminen.

On tosiasia, että me emme arvota kaikkia samalla tavalla. Siinä me eroamme Jeesuksesta merkittävällä tavalla. Kun me tavan ihmiset olemme ystäviä keskenämme, tuntuu se melkein aina olevan pois joltakulta toiselta. Joku saa aina tuntea olevansa ulkopuolinen. Joku tuntee aina nahoissaan, ettei kuulu joukkoon. Jeesuksella on tilaa kaikille. Hän on kaikkien ystävä yhtä paljon. Hänellä on aikaa kaikille yhtä paljon.  Hän rakastaa kaikkia samalla rakkaudella, ja yhtä paljon.  

Tänään on ensimmäinen paastonajan sunnuntai. Paastonajassa seuraamme kärsivää Vapahtajaa ristintiellään. Paastonajassa seuraamme kärsivää Ystäväämme ristintiellään. Ihminen meissä, ihminen minussa huutaa: Näin ei saa tapahtua sinulle! Sillä kuka meistä aivan oikeasti tahtoo ystävän kärsivän! Mutta Jeesus tekee sen, mitä laki ei saata, kova sana ei yksikään. Jeesus tuli maailmaan ja sen pimeyteen, sillä ilman häntä emme tietä tiedä: ”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”” (Jes. 58)

Tämän maailman hätä, kaukana, mutta myös lähellä huutaa minua, ja sinua. Melkeinpä haluaisin kehottaa: unohtakaa ystävät ja katsokaa lähimmäisiänne! Jos näemme vain ne, jotka ovat ystäviämme, on tässä maailmassa silloin aivan liikaa ulkopuolisia. Jos katsomme ystäviämme, tuttaviamme, outoja ja vieraita lähimmäisinämme, on harvempi ihminen silloin läpinäkyvän mutta läpipääsettömän lasiseinän takana.

Niin, jos joku huutaa sinua, hänellä voi olla sinulle asiaa, vaikka sinä et häntä tuntisikaan, ja vaikka hän lausuisi nimesi jotenkin oudosti.

Jeesuksella on varmasti sinulle asiaa. Jeesuksellakin on monia tapoja käytössään, kun hän kutsuu ihmistä yhteyteensä. Ja Jeesus tosiaan kutsuu ihmistä, sillä ei ole merkitystä, millainen tuo ihminen on meidän silmissämme. Ja tässä on myös meidän onnemme.

Arto Penttinen
lääninrovasti
Pielaveden seurakunnan kirkkoherra