Ruotsin kuninkaallisissa häissä kesällä saimme hienon hääseremonian lopussa nähdä prinsessa Sofian täydellisen niiauksen kuningas Kaarle Kustaalle. Tässä tilanteessa kumarrettiin hovietiketin mukaisesti kuninkaalle ja osoitettiin arvonantoa ja kunnioitusta kuninkaalliselle asemalle.

Suomalaiset ovat tänä kesänä polvistuneet monilukuisesti Jumalan eteen. Alttarilla on polvistuttu ehtoolliselle esimerkiksi lukuisissa kesän konfirmaatiojumalanpalveluksissa tai polvirukoukseen Herättäjäjuhlien päätösrukouksessa. Kun ihminen polvistuu Jumalan eteen, hän osoittaa kunnioitustaan Hänelle, joka on luonut hänet.

Polvistuessaan ihminen tunnustaa tämän asian ja osoittaa sitä kautta arvostusta hänen elämänsä suurimmalle asialle. Kun Suomen kansa koki sodan aikana hätää, polvistui moni, ainakin sydämessään, Jumalan puoleen rukoilemaan rauhaa ja varjelusta perheilleen ja Isänmaalleen. Vielä edelleenkin voi moni ihminen suurimmassa hädässänsä turvautua Jumalaan Häntä rukoillen ja apua pyytäen.

Tämän sunnuntain aihe on kiitollisuus. Tänään on hyvä mahdollisuus pysähtyä kiittämään Jumalaa niistä monista hyvistä asioista, joita olemme elämäämme saaneet ja kansakuntana nauttia. Voimme kiittää Jumalaa myös siitä kaikesta avusta, jota olemme elämämme erilaisissa tilanteissa saaneet.

Ehtoollisella, alttarilla polvistuneena, voi myös muistaa kiitollisena meitä edeltäviä sukupolvia, jotka ovat puolikaaren muotoisen alttarin toisella puolella, tehden alttarista kokonaisen ympyrän.

Jumala ei vaadi ihmiseltä kunnioituksen kumarruksia, päinvastoin, Hän haluaa kohdata ihmisen tasavertaisena, sydämeltä sydämelle. Mielestäni Hän on kuitenkin ainoa, joka todella puhtaasti ansaitsee syvimmän mahdollisen kunnioituksen osoituksemme. Jumala on lunastanut ihmisen Jeesuksen Kristuksen kautta elämään vapaana synnin, kuoleman ja pahuuden vallasta. Hän tahtoo huolehtia kaikista, ihan konkreettisistakin, elämämme tarpeista ja ottaa vastaan rukouksemme, hätämme, huolemme ja kiitoksenaiheemme joka päivä.

web_Heikkinen_Heli%20%282%29.jpg

Heli Heikkinen
pastori
Iisalmen seurakunta