Kuningas Salomo pyysi hallitsijakautensa aluksi Jumalalta viisautta ja taitoa osatakseen johtaa kansaansa. Koska Salomo ei pyytänyt rikkautta ja kunniaa, ei vihollistensa kuolemaa eikä itselleen pitkää ikää, Jumala lahjoitti kuninkaalle sekä viisauden että enemmän rikkauksia kuin kellekään toiselle hallitsijalle.

Olisinpa minäkin rukoillut Jumalalta viisautta ja taitoa kaksi vuotta sitten, kun minut määrättiin Ylä-Savon seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajaksi. Pesti on lopuillaan, ja ensi vuoden alusta alkaa uuden pj:n aika.

Seurakuntayhtymän hallinnon onnistumisena päättyvällä vaalikaudella pidän Pielaveden kirkon remontteja, joissa mm. lämmitysjärjestelmä vaihdettiin maalämpöön. Kalliin remontin pitäisi maksaa ajan myötä itsensä takaisin alentuneina lämmityskustannuksina.

Epäonnistumisina pidän kyvyttömyyttä tasapainottaa talous, noudattaa laadittua kiinteistöstrategiaa ja luopua osasta leirikeskuksista. Ensi keväänä tehdään jo neljäs perättäinen alijäämäinen tilinpäätös. Tyhjät kiinteistöt aiheuttavat käyttämättöminäkin kuluja seurakuntayhtymälle. Näitä rakennuksia on varaa ylläpitää, ja samaan aikaan kanttori tuskailee määrärahojensa kanssa, kun ei ole varaa ostaa kuoron nuottikansioihin muovitaskuja. Eihän näin saisi olla. Tulee mieleen Nummisuutarin Eskon sanat Aleksis Kiven romaanista: ”Juostaiskos päämme mäntyyn?”.

Taloutta haluttiin tasapainottaa nostamalla veroja, mutta yhteinen kirkkovaltuusto päätti toisin. Minusta se oli viisautta. Verojen korotus olisi ollut itsepetosta. Sillä olisi vain siirretty tulevaisuuteen kipeitä päätöksiä, joita ovat turhista kiinteistöistä luopuminen ja henkilöstön vähentäminen.

Seurakuntatyön tarve ei vähene, vaikka seurakuntalaisten määrä vähenee. Esim. diakoniatyön asiakaskontaktit ovat Ylä-Savossa Suomen ennätysluokkaa. Talouden tiukkeneminen kirkossa ja yhteiskunnassa tuntuu työntekijöittemme selkänahassa. Rukoilkaa viisautta uusille päättäjille ja jaksamista koko henkilöstöllemme.

Olli%20Kortelainen_web_Varpaisj%C3%A4rve

Olli Kortelainen

kirkkoherra

Varpaisjärven seurakunta