Kun mummoni pelkäsi jonkin asian menevän pieleen, hän sanoi, että siitä seuraa ”itku ja hammasten kiristys”. Myöhemmin Raamattuun tutustuttuani minulle selvisi, että sanontahan tulee Jeesuksen esittämästä vertauksesta kuninkaan pojan häistä, jossa mies heitetään pimeään paikkaan, jossa itketään ja kiristellään hampaita. Mihin hänet sitten heitettiin? No helvettiin tietysti!

Me nykyajan papit emme vaan mielellämme puhu helvetistä. On paljon helpompi ja turvallisempi puhua kaikkia rakastavasta ja anteeksiantavasta Taivaan Isästä, kaikkialla höllyvästä armosta, joka kuuluu tietenkin jokaiselle ja lähimmäisen rakkaudesta, jolla paha voitetaan.

Ne ovat tietysti tärkeitä asioita, mutta voisiko helvetinkin ottaa tosissaan. Helvetti eli Tuonela on Vanhan testamentin mukaan maan alla sijaitseva kuolleiden asuinsija, pimeä, matoinen ja tunkkainen paikka, jossa vainajat joutuvat viettämään aikansa elottomina ja toimettomina. Psalmien mukaan Tuonelassa ei Herraa kiitetä eikä hänen pelastustekojaan tunneta eikä sinne menevä enää palaa. Profeetta Jesaja kuvaa Tuonelaa runollisesti kita ammolla vaanivaksi pedoksi.

En tiedä, missä helvetti sijaitsee, mutta olen nähnyt elämän olevan monelle ihmiselle yhtä helvettiä. Seurakuntien diakoniatyö auttaa viikoittain tällaisia henkilöitä. Heille helvetti on velkakierre, päihdeongelma, työttömyys, yksinäisyys tai pahimmillaan ne kaikki yhdessä. Diakoniatyöntekijän tehtävää ei helpota yhtään se, että näiden ihmisten asioita mahdollisesti ratkotaan samanaikaisesti monissa oikeusasteissa ja kunnan sosiaalivirastoissa. Diakonia eli palvelu on erottamaton osa kirkon elämää, yksi kirkon perustuntomerkeistä. Ilman sitä itkua ja hammasten kiristystä olisi maailmassa huomattavasti enemmän.

Olli Kortelainen
kirkkoherra
Varpaisjärven seurakunta