Pyhäinpäivän aikaan ja marraskuussa minut valtaa usein pysähtyneisyyden tunne. Luonto näyttää kuolleelta ja ankealta ellei lumi ole jo peittänyt kuolleita lehtiä ja oksia. Samalla tuossa pysähtyneisyyden tunteessa on kuitenkin jotkin hyvin voimallista, joka saa minut kääntymään sisäänpäin, itseeni.

Voit ajatella, että se on kovin itsekästä tuijottaa vain omaa napaansa. Se ei ole sosiaalista, aktiivista, kuten tämän ajan elämän menoon kuuluu. Pitää koko ajan tapahtua jotakin ja olla menossa mukana, etten vain menetä mitään, eikä tylsistyminen saavuta minua.

Pyhäinpäivänä muistelemme usein jo edesmenneitä rakkaitamme, viemällä kynttilöitä ja seppeleitä heidän haudoilleen. Heidän kauttaan saimme tämän elämän. Olemmepa tai emme tietoisia, heidän kauttaan olemme saaneet ulkoiset piirteemme ja monet ominaisuutemme.

Ihmistä vetää puoleensa tulla joksikin; kokonaiseksi, ehyeksi, onnelliseksi. Englanninkielinen sana holy –kokonainen, pyhä, kertoo mielestäni, jotakin siitä ihmisen kaipauksesta pyhään, kokonaisuuteen. Ihminen hakee juuriaan ja yhteyttä myös Luojaansa. Se on näkymätöntä, mutta silti voimme tuntea pyhän läsnäoloa itsessämme ja toisissa.

Kun seuraavan kerran polvistut alttarin äärelle, huomaat, ettei alttari ole pyöreä tai ehyt kokonaisuus, vaan puolikas. Me muodostamme alttarikaaren näkyvän puolen ja näkymättömällä puolella alttaria jo edesmenneet rakkaamme. Pyhäinpäivä tuo omalla tavalla eteemme sitä voimallisuutta, jossa voimme nähdä juuriamme ja yhteyttämme edesmenneisiin sukupolviin ja Luojaamme, jonka nimeen olemme kerran kastetut.

- Äkkiä käsitämme, että kaikista tiedoista tärkein ja ainoa todella tärkeä asia on tieto siitä, mistä tulemme ja mihin menemme ja kuka meitä tukee alusta ikuisiin aikoihin asti, koko elmämme, aina ja iankaikkisesti. - Hannelore Frank

Erja%20Vaarala-Saarenp%C3%A4%C3%A4_web_Y

Erja Vaarala-Saarenpää

vuorotteluvapaalla oleva tiedottaja