Mitähän tekis juhannuksena? Pitäiskö grillata ja lämmittää sauna? Tekis vastan ja ottais kunnon löylyt. Valvois koko yön ja katselis auringonnousua. Paitsi, että eihän se aurinko edes kunnolla laske, ainakaan pohjosessa. Juhlis keskikesän juhlaa!

Minkä kesän? Vettä tulee kaatamalla ja kylmä tuuli vie mennessään niin vastan kuin kesäfiiliksen, hyvä ettei vie koko saunaakin. Joka kevät sitä toivoo kesää. Jo talvella se alkaa, kesän odotus. Joka vuosi kesä syntyy uudelleen.  Talvella asiat ja ajatukset kulkee samaa, tuttua rataa. Tuntuu kuin aika olis pysähtyny. Mitään ei tapahdu. Mutta annas olla, kun tulee kesä. Aika saa siivet ja se on hurauksessa ohi. Piti tehä kaikkee kivaa, mutta mites kävi? Ainakin odotukset oli korkeella.

Kesä tuo tullessaan uutta. Se raivaa uusia polkuja, ihminen on vapaampi ja rennompi ajattelemaan ja sitä ihan kuin syntyy uudelleen. Tuntuu kuin näkis kaiken uusin silmin, tuoreemmin ja puhtaammin. Sitä jotenkin haluaa ajatella muistakin parempaa ja enemmän kuin ennen. Tulee hymyiltyä ja oltua ystävällinen muille. Sitä ihan saattaa ruveta juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa ja on siitä iloisella mielellä. Ei ees kato vieraita kieroon. Kumma juttu! Sitä on kesällä kuin toinen ihminen, jotenkin avoimempi, suvaitsevampi ja iloisempi. Näin ainakin monet sanoo ja niin minustakin tuntuu.

Mitä väliä sillä, vaikka sataa kaatamalla ja tuuli painaa kulkijan kumaraan. On meillä juhla ja juhannus. On kesä, kärpäset, itikat ja aurinko, ainakin lämpimämpää kuin talvella. On ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa, ohikulkijoita, joille voi olla ystävällinen. Mistähän se johtuu, että ihminen voi näin muuttua? Että jokin saa meistä sen uuden ihmisen esiin?

Ja mites se Johannes Kastaja tähän liittyikään?

Anne Pulkka
johtava diakoniaviranhaltija
Iisalmen seurakunta