Kuka on minun lähimmäiseni? Kysymys on helppo, sillä jokainen vastaantuleva on lähimmäiseni. Jokainen ystävä on lähimmäiseni. Jokainen, joka tuottaa elämääni ongelmiakin, on lähimmäiseni. Ystäviä valitaan, mutta lähimmäiseksi synnytään.

Raamattu kehottaa rakastamaan lähimmäistä, mutta sepä tuntuukin sitten olevan vaikea laji. Ystävien pienet piirit pyörivät ja moni lähimmäinen tuntee olevansa niiden ulkopuolella. Aikamme korostaa yksilökeskeisyyttä. Suvaitsevia olemme vain samalla tavoin ajattelevia kohtaan. No sehän ei ole suvaitsevaisuutta. Emme saa unohtaa, että meistä jokainen on ihminen, Jumalan kuvaksi luotu.

Ihminen on alun perin luotu yhteisölliseksi. Yksinäinen puu ei kauan pala. Metsä on nähtävä puilta ja välillä on tervettä katsella aitaakin eikä pelkästään oksaisia seipäitä. Tänä aikana puhutaan uudenlaisesta yhteisöllisyydestä, mutta pelkään pahoin, että siitä ei ole täyttämään ihmisen syvää yhteisöllisyyden kaipuuta. Sosiaalinen media on huono kasvokkain kohtaamisen korvike.

Suomalaisista tuntuu tulevan yhteisöllisiä esimerkiksi Lapin laduilla ja etelän aurinkorannoilla. Toisia ja tuntemattomia tervehditään, mutta kotona ei tehdä samoin, vaikka se ei mitään haittaisi.

Jeesus on paitsi Pelastajamme, myös esikuva niin monessa. Hän astui rohkeasti monenlaisille epämukavuusalueille ja kohtasi sydämellisesti ihmiset, joita tapasi. Hän näki jokaisessa lähimmäisen, joka tarvitsi Jumalan läsnäolon tuntua. Ilman Jumalaa emme tietä tiedä, olipa sitten kyse taivaan tiestä tai polusta lähimmäisen luo.

Tietämättömyys luo turhia uhkakuvia. Mutta oikea tieto edellyttää joskus myös tuntemattoman kohtaamista. Kannattaisi silloin ajatella ehkä enemmän lähimmäistä kuin ventovierasta.

Erilaisuus on toisaalta rikkautta mutta toisaalta herättää epäilyksiä ja pelkoja. Mutta kumpi on tärkeämpää, pitää omat luulonsa vai hankkia kokemuksellista tietoa?

Yhteys lähimmäiseen on tärkeää, sillä emme koskaan tiedä, koska häntä oikeasti tarvitaan. Yhteyttä rakennetaan rakkauden ja anteeksiannon sanoilla ja teoilla. Tässä Jeesus on todellinen esikuvamme.

Ystäviä ihminen ei montaa tarvitse, mutta lähimmäisiä ihminen saisi nähdä enemmän. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että rakastaa ystäväänsä, mutta siinäpä meille ihmettelemistä, että lähimmäiset pärjäävät keskenään. Näin on ollut joskus myös eriuskontoisten kesken. Aina ole ollut pelkkää törmäystä tai ohitse puhumista.

Kasvakaamme lähimmäisyydessä!

Arto Penttinen
Pielaveden seurakunnan kirkkoherra