Valo on ihana keväinen ilmiö. Pimeä väistyy ja valo saa tilaa. Aurinko ilahduttaa ja tuo toivoa. Usein työssäni kohtaan valoisuutta vanhusten kasvoilla. Mieleeni tulee silloin, että tässä hetkessä on häivähdys Jumalan kirkkautta.

Vanhukset ovat opettaneet minulle paljon elämästä. Erityisesti minua on koskettanut vanhojen ihmisten sydämellisyys, viisaus ja elämänkokemus. Tykkään kuunnella vanhusten kertomuksia. Heitä kohdatessani ihmettelen heidän aitouttaan. Luontevasti he puhuvat elämästään. Vaikeuksiakaan elämästä ei ole puuttunut, mutta eteenpäin on menty toisia tukien ja Jumalaan luottaen.

Kynttilänpäivän evankeliumissa (Luuk.2: 22-33) kohtaamme vanhan Simeonin, joka luotti siihen, että vielä ennen kuolemaansa hän saa nähdä Vapahtajan. Kun Jeesus –lapsi tuotiin temppeliin, Simeon tunnisti hänet heti. Hän otti Jeesuksen syliinsä ja sanoi: ”Herra nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.”

Vanha Simeon koki löytäneensä sen, mitä hän elämässään tarvitsi. Nyt hän saattoi lähteä rauhassa. Olen sekä työssäni että omassa elämässäni saatellut monia viimeiselle matkalleen. Olen havainnut, että usko Jumalaan tuo mukanaan rauhan. Kuolema on pyhä hetki. Vanha tätini puhuu usein Taivaasta. Hän odottaa hartaasti, että Taivaassa pidetään juhlat ja siellä saamme koko suku olla jälleen koossa ja iloita yhdessä. Usko ja luottamus ovat luonnollinen osa hänen elämäänsä.

Kun olen joutunut luopumaan läheisistä ihmisistä, surunkin keskellä olen ollut kiitollinen suvun perinnöstä. Tuo perintö on usko ja luottamus armolliseen Jumalaan, joka on läsnä elämässä ja vie kerran perille asti. Mitä me jätämme perinnöksi omille lapsillemme?

Seija Koivusalo
sairaalapastori
Iisalmen seurakunta