Siinä pojassa ei ollu mitään muuta outoo, kun että se oli tumma. Sillä oli musta ja kihara tukka. Mun mielestä se oli ystävällisen näkönen ja sillä oli rento askel. Ne kampitti sen ja nauro, kun se kaatu maahan. Me seisottiin kavereiden kanssa lähellä ja vaan katottiin. Mun suu kyllä aukes, mutta sieltä ei tullu ulos sanaakaan. Miks? Mä vaan tuijotin. Sitten sain itteni liikkeelle. Mä ajattelin mennä auttamaan sen ylös, mutta kaverit veti mut mukaansa. Me käännettiin sille selkämme ja käveltiin pois. Ja mä annoin sen tapahtua.

Mä oon jotenkin laumaeläin, on niin helppoo olla niin kuin muut. Kadota massaan. Kuvitella, että kun on massaa, niin ei oo oikeesti mukana tai vastuussa massan teoista. On niin helppoo huutaa massan mukana ajattelematta edes mitä oikeesti huutaa:”Tuomitse se!” Ja jos on hiljaa, voi puolustella itelleen, että enhän mä ollu mukana. Vaikkei tehny mitään, anto kaiken tapahtua.

”Et suuta auki saa. Jäät sivuun katsomaan, kun maailma huutaa hulluuttaan.”

Tämä maailma on oikeesti hullu! Täynnä vihaa, katkeruutta ja ahneutta! Millä sitä vastustaa? Kuinka pahuus voitetaan?

”Mut jos huudat lujempaa, saat äänes kuulumaan ja voimaa päivään seuraavaan!”

Niinpä, pahuudelle ei saa antaa periksi. On tehtävä mitä voi ja osaa. Vaikka sais naivin maineen ja muut pitäis erilaisena. On vastustettava pahaa ja uskottava hyvän voittoon, vaikka se vaikuttais mahdottomalta tässä hullussa maailmassa. Yksikin Ihminen muuttaa maailmaa, kun tekee sen, minkä on oikein. Ja sitten tulee toinen, joka liittyy seuraan, ja tulee kolmas. Mutt ekaks yhden pitää päättää, että teen hyvää – tänään.

Anne%20Pulkka_web_Iisalmen%20seurakunta_

Anne Pulkka
johtava diakoniaviranhaltija
Iisalmen seurakunta

Sitaatit: Haloo Helsinki! – Kiitos ei oo kirosana.