Pietään pyhhee -kirjoitukset julkaistaan edelleen sunnuntain Iisalmen Sanomissa ja internetissä ne ovat luettavissa Iisalmen Sanomien verkkosivuilla täällä.

Antoisia lukuhetkiä!

Jumala on Jeesuksessa voittanut kaikki pahan vallat ja vaikka taistelu on olemassa, se ei ole hävitty. Elämässä voi olla monenlaista taistelua, esimerkiksi kipeiden tunteiden kanssa, kuten David Bowiella. Kristuksellekaan nämä tunteet eivät olleet tuntemattomia, huusihan Hän ristillä Jumalaa, jonka koki Hänet hylänneen. Tunteet itsessään eivät ole hyviä tai pahoja, mutta niistä voi seurata hyvää tai pahaa käytöksessämme. Esimerkiksi vihan takana on mielestäni psyykkinen kipu ja vihasta seuraa yleensä toista satuttavaa käytöstä. Kristus tahtoo eheyttää meidän tunne-elämämme kipuja ja haavoja. Usein tarvitaan toista ihmistä, kenties ammattilaista, Kristuksen avuksi mukaan mahdollistamaan tunne-elämän eheytyminen, jotta rakkaus voisi voittaa ihmisen elämässä.

Jeesuksen voitto ylettyy myös kuolemaan. Jokainen meistä, joka aikanaan jättää tämän maailman, saa iankaikkisen elämän toivon Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta.

Nyt paastonaikana voimme aivan erityisesti kysyä elämässämme, minkälaiseen taisteluun Jumala kutsuu meitä omassa elämässämme. Taisteluun irti riippuvuudesta tai yksinäisyyttä vastaan, kuuluuko kutsu sairaan tai yksinäisen luo? Onko tarvetta keventää elämää jostakin taakasta, syyllisyydestä tai tunnekuormasta? Entäpä jos kutsu kuuluukin lepoon ja hiljentymiseen, pois kiireestä ja itsensä ja lähimmäisen laiminlyömisestä? Paaston tarkoitus ei ole olla taakka vaan mahdollisuus, -mahdollisuus avata ja katsoa asioita Jumalan rakkauden näkökulmasta niin omassa kuin toisten elämässä.

Heli Heikkinen
pastori
Iisalmen seurakunta

Suuri muutos tuli vuonna 2002, kun isäni kuoli. Järkytyksestä toivuttuani taju siitä, että hän on päässyt perille, lievensi huomattavasti omaa kuolemanpelkoani. Seurakuntalaisten lämpimät osanotot, esirukoukset ja myötätunnonosoitukset auttoivat jaksamaan pahimman yli. Silloin lohduttajasta tuli lohdutettava, ja pappi sai olla seurakuntansa kannettavana.

Tämän jälkeen kuolevan ihmisen kohtaamisestakin on tullut minulle luontevampaa. Kohtaamisen tunnetta on vaikea kuvailla. Se on jonkinlaista ohuella pinnalla viipymistä tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Vaikka kohtaamisen hetki saattaa joskus olla henkisesti raskas, siitä jää aina rauhallinen ja hyvä mieli, että on voinut tehdä jotain jollekin arvokasta.

Varpaisjärven seurakunnassa on vuosittain n. 50 hautausta, joista seurakunnan oma pappi toimittaa n. 40. Hautajaisia on siis keskimäärin kerran viikossa. Saattaa toisinaan kuitenkin kulua kuukausikin ilman hautajaisia ja sitten viikon aikana tulla viisi vainajaa Varpaisjärven ruumishuoneelle. Olen ollut kahdeksan vuotta Varpaisjärven pappina, ja yhä enemmän siunaan vainajia, jotka ovat tulleet minulle tutuiksi – jopa ystäviksi – elinaikanaan. Siunaustilaisuudet ovat muuttuneet henkilökohtaisemmiksi.

Kerran erään muistotilaisuuden jälkeen muuan mies tuli kiittämään minua tilaisuudesta: ”Tämä oli niin mukava tillaisuus, että näitä pitäs järjestee usseemmin.” Yllättävää lausuntoa hän sitten selitti sillä, ettei ollut nähnyt hautajaisissa olleita sukulaisiaan vuosiin ja edellisestä kirkossa käynnistäkin oli jo kotva kulunut. Kertooko tämä jotain nykyajasta? Pitäisikö meidän pitää paremmin huolta elävistä läheisistämme ja nauttia hengellistä ravintoa useammin?

Olli Kortelainen
kirkkoherra
Varpaisjärven seurakunta

Joskus pientä hämmennystä on tuottanut, jos etunimikaimoja on ollut paikalla yksi tai jopa useampia. Pomppaan pystyyn kun nimeni sanotaan, ja hetkessä istahdan alas tajutessani, ettei kyse olekaan minusta.

Kuulemme tai luulemme kuulevamme, että joku ”huutaa” meidän peräämme. Ja kun tajuamme, että kyse onkin jostain toisesta, kohautamme hartioitamme ja jatkamme matkaa.

Tänään on ystävänpäivä. Hädässä ystävä tunnetaan, sanotaan. Tutussa laulussa kysytään: ”Mistä tunnet sä ystävän, onko oikea sulle hän?” Mikä on ero ystävän ja lähimmäisen välillä? Ainakin se ero on, että me olemme kaikki toistemme lähimmäisiä, mutta emme me kaikki ole toistemme ystäviä. Lähimmäiseksi synnytään, ystäviä valitaan. Mutta olipa tuo toinen sitten, lähimmäinen, ystävä, rutiköyhä, upporikas, maahanmuuttaja, turvapaikanhakija tai vaikka ylipainoinen tai anorektikko, on hän ennen kaikkea ihminen.

On tosiasia, että me emme arvota kaikkia samalla tavalla. Siinä me eroamme Jeesuksesta merkittävällä tavalla. Kun me tavan ihmiset olemme ystäviä keskenämme, tuntuu se melkein aina olevan pois joltakulta toiselta. Joku saa aina tuntea olevansa ulkopuolinen. Joku tuntee aina nahoissaan, ettei kuulu joukkoon. Jeesuksella on tilaa kaikille. Hän on kaikkien ystävä yhtä paljon. Hänellä on aikaa kaikille yhtä paljon.  Hän rakastaa kaikkia samalla rakkaudella, ja yhtä paljon.  

Tänään on ensimmäinen paastonajan sunnuntai. Paastonajassa seuraamme kärsivää Vapahtajaa ristintiellään. Paastonajassa seuraamme kärsivää Ystäväämme ristintiellään. Ihminen meissä, ihminen minussa huutaa: Näin ei saa tapahtua sinulle! Sillä kuka meistä aivan oikeasti tahtoo ystävän kärsivän! Mutta Jeesus tekee sen, mitä laki ei saata, kova sana ei yksikään. Jeesus tuli maailmaan ja sen pimeyteen, sillä ilman häntä emme tietä tiedä: ”Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Vanhurskaus itse kulkee sinun edelläsi ja Herran kirkkaus seuraa suojanasi. Ja Herra vastaa, kun kutsut häntä, kun huudat apua, hän sanoo: ”Tässä minä olen.”” (Jes. 58)

Tämän maailman hätä, kaukana, mutta myös lähellä huutaa minua, ja sinua. Melkeinpä haluaisin kehottaa: unohtakaa ystävät ja katsokaa lähimmäisiänne! Jos näemme vain ne, jotka ovat ystäviämme, on tässä maailmassa silloin aivan liikaa ulkopuolisia. Jos katsomme ystäviämme, tuttaviamme, outoja ja vieraita lähimmäisinämme, on harvempi ihminen silloin läpinäkyvän mutta läpipääsettömän lasiseinän takana.

Niin, jos joku huutaa sinua, hänellä voi olla sinulle asiaa, vaikka sinä et häntä tuntisikaan, ja vaikka hän lausuisi nimesi jotenkin oudosti.

Jeesuksella on varmasti sinulle asiaa. Jeesuksellakin on monia tapoja käytössään, kun hän kutsuu ihmistä yhteyteensä. Ja Jeesus tosiaan kutsuu ihmistä, sillä ei ole merkitystä, millainen tuo ihminen on meidän silmissämme. Ja tässä on myös meidän onnemme.

Arto Penttinen
lääninrovasti
Pielaveden seurakunnan kirkkoherra

Mitä laskiaisena lasketaan?

Siihenkin voi vastata monella eri tavalla. Tutuin tapa on se, että lähdetään pulkan kanssa laskiaismäkeen. Ennen vanhaan toivottiin pitkää liukua ja sen myötä kesällä pitkiä pellavia.

Kirkollisempi tapa on laskeutua paastoon. Vähentää herkkuja, turhuutta, kiirettä ja stressiä, jotta elämässä olisi enemmän tilaa jollekin tärkeämmälle: vaikkapa rukoukselle ja lähimmäiselle.

Kolmanneksi laskiainen tarkoittaa päivien laskemista. Paastopäiviä ennen pääsiäistä on neljäkymmentä. Ne alkavat laskiaistiistain jälkeen ja niihin ei lasketa sunnuntaita, koska ne ovat ylösnousemuksen juhlapäiviä.

Neljäkymmentä päivää on oikeastaan armollisen lyhyt aika kokeilla yksinkertaisempaa elämäntapaa. Elämme kohtalaisessa yltäkylläisyydessä, johon aika usein kuuluu monenlaista turhuutta. On helppoa langeta kuluttamisen houkutuksiin ja hankkia liian kallista tai tarpeetonta.

Mehän elämme sillä, että tuotamme ja myymme toisillemme tavaroita ja palveluita. Mitä enemmän työlläsi on kysyntää, sitä paremmin pärjäät. Tämä yksinkertainen tosiasia on johtanut niinsanottuun kulutusyhteiskuntaan. Mitä enemmän ostamme, sitä paremmin meillä menee. Siksi yritämme kaikin keinoin edistää sitä että kauppa käy.

Joskus sillä on surulliset seuraukset. Joku velkaantuu liikaa ajatellessaan, että on hankittava kaikki se, mitä muillakin näyttää olevan. Joku suree sitä, ettei ole varaa ostaa lapsille niitä merkkivaatteita tai hienonta kännykkää, joita kaikki kehuvat.

Paastonaika kutsuu meitä laskemaan elämämme turhuuksia. Tarvitsemmeko todellakin tätä kaikkea? Onko se viimeisin malli ja suosituin merkki oikeasti parempi? Käytänkö aikaani liikaa hankkiakseni rahaa, jotta voisin ostaa sellaista jota en tarvitse ja joka ei tee minua onnellisemmaksi? Mikä elämässäni oikeasti tekee minut tyytyväiseksi, mitä oikeasti haluan elämältä?

Paasto on tämän pohtimista. Harva katuu kuolinvuoteellaan sitä, että teki liian vähän töitä tai hankki liian vähän rahaa ja tavaraa. Monet katuvat sitä, että viettivät liian vähän aikaa perheen ja rakkaiden ihmisten kanssa.

Paastonaika on katumuksen aikaa. On parempi katua silloin, kun vielä ehtii muuttaa jotakin.​

Lauri Jäntti
kirkkoherra
Lapinlahden seurakunta

Vanhukset ovat opettaneet minulle paljon elämästä. Erityisesti minua on koskettanut vanhojen ihmisten sydämellisyys, viisaus ja elämänkokemus. Tykkään kuunnella vanhusten kertomuksia. Heitä kohdatessani ihmettelen heidän aitouttaan. Luontevasti he puhuvat elämästään. Vaikeuksiakaan elämästä ei ole puuttunut, mutta eteenpäin on menty toisia tukien ja Jumalaan luottaen.

Kynttilänpäivän evankeliumissa (Luuk.2: 22-33) kohtaamme vanhan Simeonin, joka luotti siihen, että vielä ennen kuolemaansa hän saa nähdä Vapahtajan. Kun Jeesus –lapsi tuotiin temppeliin, Simeon tunnisti hänet heti. Hän otti Jeesuksen syliinsä ja sanoi: ”Herra nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.”

Vanha Simeon koki löytäneensä sen, mitä hän elämässään tarvitsi. Nyt hän saattoi lähteä rauhassa. Olen sekä työssäni että omassa elämässäni saatellut monia viimeiselle matkalleen. Olen havainnut, että usko Jumalaan tuo mukanaan rauhan. Kuolema on pyhä hetki. Vanha tätini puhuu usein Taivaasta. Hän odottaa hartaasti, että Taivaassa pidetään juhlat ja siellä saamme koko suku olla jälleen koossa ja iloita yhdessä. Usko ja luottamus ovat luonnollinen osa hänen elämäänsä.

Kun olen joutunut luopumaan läheisistä ihmisistä, surunkin keskellä olen ollut kiitollinen suvun perinnöstä. Tuo perintö on usko ja luottamus armolliseen Jumalaan, joka on läsnä elämässä ja vie kerran perille asti. Mitä me jätämme perinnöksi omille lapsillemme?

Seija Koivusalo
sairaalapastori
Iisalmen seurakunta

Raamatun äärellä hiljentyminen ja rukous kuuluvat paastonaikaan. Kirkon Jumalanpalveluksissa kuulemme Jeesuksen matkasta kohti ristiä ja ylösnousemusta. Kuulemme kuinka Jeesus kohtasi tällä matkalla apua tarvitsevia ihmisiä. Jeesus auttoi erityisesti heitä joita muut karttoivat tai hyljeksivät. Jeesus puhui Jumalan hyvästä tahdosta ja paransi sairaita.                                      

Esikuvana paastonajassa on ennen kaikkea Jeesuksen oma paasto autiomaassa, hänen valmistautuessaan tulevaan tehtäväänsä Jumalan valtakunnan työssä. Jeesuksen paastosta voisi ajatella että paasto on tarkoitettu auttamaan keskittymisessä tulevaan tehtävään. Paasto auttaa näin laittamaan ajatukset siihen mikä on tärkeintä. Tärkeintähän on turvata kaikessa Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen. Muut asiat elämässä voivat kokonaan saada tämän asian unohtumaan.

Ruokatottumusten ja muiden elämäntapojen yksinkertaistaminen voi olla avuksi paastoon liittyvässä hengellisen elämän hoidossa.  Paastotahan voi konkreettisestikin ruokaa vähentämällä ja näin säästyneet rahat laittaa toisen ihmisen auttamiseen. Esimerkiksi kohta alkavan kirkon yhteisvastuukeräyksen kautta voi auttaa konkreettisestikin avun tarpeessa olevia.

Paastonaikaan ja uskon elämiseen todeksi kuuluu aina lähimmäisen auttaminen siten kuin kykenee ja on mahdollista. Aina tulisi olla aikaa pysähtyä ja kuunnella toista ihmistä kun hän kertoo omista asioistaan, huolistakin. Pitäisi myös miettiä omia sanojaan ja käytöstään ovatko ne lähimäistä auttavia ja Jumalan tahdon mukaisia. On hyvä ajatella myös elämänasenteitaan onko niissä jotakin korjattavaa ja parannettavaa että toimisi oikeudenmukaisesti.

Suunnatessamme katseemme jo kohti pääsiäistä tärkeintä on kuitenkin ymmärtää ja elää todeksi Jeesuksen ristillä tekemä pelastustyö. Pelastus on täydellisesti Jeesuksen ansioita ja annetaan lahjaksi jokaiselle joka häneen turvaa. Jeesus on tehnyt pelastumisemme eteen kaiken.

Jeesuksen edessä saan olla omana itsenäni, hän antaa voiman elää ja toimia Jumalan hyvän tahdon mukaan. Myös Pyhä Henki on muistuttamassa Jumalan lupauksista ja auttamassa elämän tiellä.

Timo Jokela
kappalainen
Pielaveden seurakunta

Jokainen ihminen on saanut Luojalta runsaasti lahjoja. Itse asiassa kaikki mitä meillä on, on Jumalan lahjaa, myös vanhemmilta perityt ominaisuudet. Jumalan antamia lahjoja voimme käyttää lähimmäisen parhaaksi, itselle iloksi ja Jumalan kunniaksi.

Suurilla säveltäjillä, J. S. Bachilla ja G. F. Händelillä, oli tapana laittaa sävellyksensä yhteyteen kirjaimet SDG. Tämä on lyhennys latinan kielen sanoista soli Deo Gloria, suomeksi yksin Jumalalle kunnia. Bach ja Händel halusivat töillään antaa kunnian Jumalalle. Samalla he antoivat ja edelleenkin antavat hienoja musiikkielämyksiä toisille. Varmasti he saivat iloa myös itselle.

Tänään on 2. sunnuntai loppiaisesta. Päivän Raamatun kohdassa (Room. 12:6-16) apostoli Paavali kannustaa mm. palvelemaan, rohkaisemaan, opettamaan, osoittamaan lähimmäisenrakkautta ja auttamaan - sen mukaan kuin on lahjoja. Paavali vertaa seurakunnan toimintaa ihmisruumiiseen. Kuten ruumiissa on erilaisia jäseniä erilaisine tehtävineen, myös erilaisin lahjoin varustetut kristityt ovat Kristuksessa yksi ruumis.

Seurakunnassa tarvitaan monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia lahjoja. Erilaisilla lahjoilla varustetut täydentävät toisiaan. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, sillä Pyhä Henki siunaa lahjat ja lahjojen käyttäjät.

Jos koet, että sinulla on halua ja aikaa toimia kotiseurakunnassa, ota rohkeasti yhteyttä johonkin työntekijään tai kysele muilta vapaaehtoisilta eri mahdollisuuksista. Iisalmen seurakunnan vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua myös netin kautta (www.suurellasydamellaiisalmi.fi). Vapaaehtoistoiminta voi olla kertaluonteista tai pidempi aikaista. Vapaaehtoiset saavat tukea ja koulutusta tehtäväänsä. Verkkopalvelun kautta voi myös ilmoittaa avun tarpeestaan anonyymisti.

Myös perheen ja ystävien parissa, töissä, opiskelussa sekä harrastuksissa ja muutoin vapaa-ajalla on hienoa ottaa lahjat käyttöön Jumalan kunniaksi, lähimmäisten parhaaksi ja itsellekin iloksi.

Kristiina Turkki
pastori
Iisalmen seurakunta

Reilut pari vuotta sitten elämässäni kääntyi aivan uusi lehti. Minusta tuli mummo. Eliaksen isoäiti. Totta puhuen tämä pieni tulokas käänsi monelle muullekin lähipiiriin kuuluvalle uuden lehden. Katselen kuvakirjaa kastetilaisuudesta. Siinä lapsen vanhemmat sekä kummit laittavat siunaavat kätensä lapsen pään päälle. Olen vakuuttunut, että näiden käsien lisäksi lapsen pään päällä on vielä yksi käsi. Se käsi on voimakas, niin, se on kaikkivaltias. Se suojelee lasta pahalta. Se käsi on myös hyvin hellä, kaikkein hellin. Minä tiedän, että lapsi on turvassa. Se turva on toisenlaista mitä me lapsen ympärillä olevat ihmiset voimme hänelle antaa. Ajatus on huojentava.

Kun kotka opettaa poikasiaan lentämään, heittää se ne siipiensä kärjellä pesästä ja antaa niiden yrittää lentää syvyyden yllä. Pelokkaina ja epävarmoina poikaset yrittävät käyttää siipiään, joita ne eivät ole kokeilleet aikaisemmin. Mutta kotka lentää aivan poikasensa lähellä ja kun se väsyy, ottaa se sen selkäänsä ja kantaa sen voimakkailla siivillään takaisin pesään.

Samanlaista harjoituslentoa me useimmat ihmiset joudumme käymään lävitse koko elämämme. Kastettuina Kristuksen omina voimme kuitenkin luottaa siihen, että Hän ojentaa meille suojaavan kätensä. Sen käden turvassa voimme tehdä niin mahalaskuja kuin liitää korkeuksissa. Tarvitsee vain tarttua ojennettuun käteen.

Riitta Kaasinen
toimistopäällikkö
Ylä-Savon seurakuntayhtymä

Joulunaika alkaa juhlallisesti, valkoisen väreissä. Tänään, neljäntenä adventtina kirkollinen väri on violetti, mikä tarkoittaa paastonaikaa.

Jouluvalmistelut alkavat olla melko mallillaan. On ostettu ruokia, lahjoja, joulukortteja ja -koristeita. Pian on kuusen ja kinkun laittamisen ja ehkä viimeisten leipomisten vuoro, mutta ei kaikilla. Kaikilla ei ole varaa laittaa joulua, ei ole ystäviä, perhettä, sukulaisia. On vain puutetta, yksinäisyyttä, sairautta ja sanatonta ikävää.

Toivon, että joulua edeltävä paasto, näin lähellä jouluakin, kannustaa sinua miettimään, mitä voisit riisua elämästäsi. Joulunaluspaasto kutsuu meitä viettämään joulunalusaikaa täysin päinvastaisesta näkökulmasta, kuin me yleensä joulua valmistelemme. Joulu on yhteistä juhlaa, mutta myös mahdollisuus hakeutua yksinäisyyteen, hiljentymään, kuuntelemaan itseään ja Jumalaa. Toivon, että joulunajan paasto voisi herkistää meitä auttamaan köyhää, yksinäistä, sairastavaa ja hylättyä.

Joulukiireessä kuulen kahden uupuneen, köyhän ja pitkän matkan vaeltaneen nuoren parin viestin: ”Meille syntyy pian lapsi, jonka uskallamme ottaa vastaan monien vaikeuksien läpi kulkemisen kautta. Paljon on meiltä riisuttu tälle matkalle aasin kanssa verotettaviksi lähdettyämme. Meidän lapsemme tähden pyydämme: Rauhoittukaa, istukaa pienen liekin valossa ja levähtäkää, niin joululle tulee tilaa riisua myös sinut.”

Heli Heikkinen
pastori
Iisalmen seurakunta