Muistatko, mikä on virsikirjan ensimmäinen virsi? Saat tässä viisi vihjettä, vaikkapa yhdessä perheen kanssa pohdittavaksi.

1) Se on monen koululaisen suosikkivirsi.

2) Virren kesto on kolmisen minuuttia, vaikka virressä on vain kymmenen eri sanaa. (Youtubesta voit kuunnella esim. Tapiolan kuoron esityksen.)

3) Virressä toistuu sana, joka merkitsee suomeksi ’auta, pelasta’.

4) Virren sanat ovat evankeliumitekstistä (Matt. 21:1–9), joka kertoo Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin.

5) Tänään se kajautetaan kirkoissa uuden kirkkovuoden alkaessa.

Onnittelut kaikille, jotka tiesivät vastauksen: Hoosianna!

Hoosianna on hyvin perinteinen ensimmäisen adventtisunnuntain hymni. Sen sävelsi noin vuonna 1795 saksalainen G.J. Vogler, joka toimi Tukholmassa mm. kuninkaallisen teatterin musiikinjohtajana.

Hoosianna-hymni tuo esille juhlakulkueen riemun, kun Jeesus kulki aasilla ratsastaen Jerusalemiin. "Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi: – Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Hoosianna korkeuksissa!"

Hoosianna-virressä soi yhtä aikaa rukous ja kiitos. Rukoilen: Kristus, auta ja pelasta. Ole elämäni tuki ja turva, nyt ja aina. Samalla kiitän ja ylistän: Kiitos Jumala, että lähetit Jeesuksen minun ja koko maailman Vapahtajaksi. Anna tämän ilon rohkaista minua ja läheisiäni alkavana adventin aikana ja jouluna.

Tänään, kirkkovuoden ykköspyhänä, olet sydämellisesti tervetullut kirkkoon ykkösvirttä laulamaan - tai ainakin kuuntelemaan!

Kristiina%20Turkki_web_Iisalmen%20seurak

Kristiina Turkki
pastori
Iisalmen seurakunta